Nahkiainen
Nahkiainen on tärkeä saalislaji Kalajoessa. Kalajoen alaosa, ja nykyisin ennen kaikkea Vääräjoki, ovat merkittäviä nahkiaistuotantoalueita. Merellä sukukypsiksi kehittyneet nahkiaiset nousevat jokiin kutemaan syksyllä, mutta kutu tapahtuu vasta seuraavana keväänä touko-kesäkuussa. Nahkiaisen poikaset eli toukat elävät ensimmäiset vuotensa joessa. Poikasvaiheen loputtua nahkiaiset käyvät läpi huomattavan muodonmuutoksen eli metamorfoosin, ja ovat sen jälkeen valmiita vaeltamaan mereen seuraavan kevättulvan avustamina.
Kalajoen nahkiaiskannan kehitystä on tarkkailtu 1970-luvun lopulta lähtien, jolloin kiinnostuttiin vesistörakentamisen ja säännöstelyn vaikutuksista nahkiaisiin. Tutkimuksissa on seurattu nahkiaistoukkien tiheyksiä sekä nahkiaissaaliin ja jokeen nousevan nahkiaiskannan kokoa. Osa vesistöjärjestelyistä heikensi veden laatua ja vähensi nahkiaiselle soveltuvien elinympäristöjen määrää Kalajoen pääuomassa niin paljon, että nahkiaisten selviytyminen heikentyi ja lisääntymismahdollisuudet pienenivät. Osa nahkiaisista nousikin Kalajoen sijaan parempilaatuiseen Vääräjokeen lisääntymään.
Kalajoen nahkiaissaaliin arvioidaan olleen 1970-luvun alussa noin 250 000 yksilöä vuodessa, eli suurempi kuin kertaakaan sen jälkeisellä seurantajaksolla. Kalajokeen nousevan nahkiaiskannan koossa ja sitä myötäilleen saaliin runsaudessa on ollut suurta vuosittaista vaihtelua, mutta ne pysyivät keskimäärin samalla tasolla 1980- ja 1990-lukujen aikana. Vuoden 2000 jälkeen jokeen nousevan kannan koko ja saalismäärät pienenivät voimakkaasti.
Kalajoen nahkiaiskannan elvyttämisen mahdollisuuksia on pohdittu 1990-luvulta alkaen. Silloin nahkiaistoukkien tiheydet olivat monena vuonna aikaisempaa alhaisempia, mikä todennäköisesti vaikutti osaltaan jokeen palaavan nahkiaiskannan pienenemiseen 2000-luvulla. Nahkiaiset nousevat kuitenkin yleisesti kutemaan muihinkin kuin synnyinjokeensa, joten nahkiaiskannan taantumiseen vaikuttaa myös muiden Perämeren jokien tilanne ja merivaiheen aikaiset olosuhteet. Alavieskan tulvasuojelun toteuttaminen vuoteen 1993 mennessä oli viimeisin laaja vesistöjärjestely Kalajoessa. Sen jälkeen vedenlaatu alajuoksulla parantui asteittain, ja kun pienehköjä koskipaikkojakin kunnostettiin monimuotoisemmiksi alkoivat nahkiaisen toukkatiheydet taas 2000-luvulla kasvaa. Koskien kunnostaminen edelleen ja pengerrettyjen alueiden rantaviivan monimuotoistaminen nahkiaisen lisääntymistä ja talvehtimista paremmin suosiviksi lisäisi Kalajoen nahkiaistuotantoa edelleen.
Nahkiaisen elinalueet Kalajoessa
Avainasemassa nahkiaskannan elinvoimaisuuden säilymisessä ovat soveltuvat elinalueet kuten hyvät kutusoraikot, louhikkoiset suojaa tarjoavat koskialueet ja toisaalta toukille soveltuvat suvantojen pehmeät sedimenttipohjat. Nahkiaisen toukkatuotannolle mahdollisesti soveltuvia alueita kartoitettiin Kalajoessa jokisuulta Hamarin voimalaitokselle ulottuvan osuuuden suvannoissa vuosina 1995 ja 1996. Siellä missä virtausnopeus oli suuri ja lyhytaikaissäännöstelystä johtuva veden pinnan vaihtelu voimakasta, toukkatuotantoon soveltuva pinta-ala oli vähäisin, sillä toukkien suosima lieju oli huuhtounut pois. Jäljelle jäänyt kova savipohja tai kivikko ei tarjoa nahkiaisen toukille sopivia olosuhteita. Myös esimerkiksi jään paksuus ja rannan muoto voivat vaikuttaa toukkien selviytymiseen.
Kartoituksen perusteella yli 85 % sopivista toukkahabitaateista sijaitsee Niskakosken ja Ylivieskan välisellä alueella. Tärkeimpänä toukkatuotantoalueena Kalajoessa on usein pidetty Tyngän alapuolista aluetta, mutta tällä uoman jaksolla pohja todettiin pääasiassa toukkatuotantoon sopimattomaksi.
Pyyntisaaliiksi jäävien nahkiaisten osuus kaikista Kalajokeen nousevista nahkiaisista on suuri. Pyydysten määrää on 2000-luvulla vähennetty merkittävästi, mutta sen vaikutus kalastuskuolevuuteen on ollut vähäinen. Pyynnin vaikutuksia nahkiaiskantoihin ja kestävän pyynnin rajoja ei vielä tunneta tarpeeksi hyvin.
Lue lisää: