Kalajoen nykytila
Kalajoen ekologista tilaa heikentävät rehevöittävä ravinnekuormitus, kiintoainekuormitus sekä voimakas vesirakentaminen ja säännöstely. Ympäristöhallinto sai vuonna 2009 valmiiksi Suomen vesistöjen ekologisen tilan luokittelun. Siinä arvioitiin vesistöjen tilaa paitsi veden laadun, myös biologisten mittareiden perusteella. Suurin osa maamme vesistöistä arvioitiin tilaltaan erinomaiseen tai hyvään luokkaan, mutta monien Pohjanmaan rannikon jokien tila todettiin tätä heikommaksi. Kalajoen ekologinen tila todettiin tyydyttäväksi, osin vain välttäväksi. Myös vedenlaatua ja sen soveltuvuutta vedenhankintaan ja virkistyskäyttöönkorostavan käyttökelpoisuusluokituksen mukaan Kalajoen tila vaihtelee tyydyttävästä tai välttävään.
Vuonna 2013 julkaistu uusi luokitus toi joitain muutoksia näkemykseen Kalajoen vesistöalueen tilasta. Uudessa luokituksessa mukaan tuli Lohijoki, joka luokiteltiin heti erinomaiseen tilaan. Pitkäjärvi oli edelleen hyvässä tilassa, ja sen lisäksi muun muassa Reisjärvi, Vuohtojärvi sekä Kuonan- ja Kuusaanjärvi luokiteltiin hyvään tilaan. Uomista Siiponjoki ja Settijoki ilmensivät hyvää ekologista tilaa. Malisjoen luokitus parani välttävästä tyydyttävään. Toisaalta Järviojan tila todettiin huonoksi, mikä on viisiportaisen asteikon heikoin taso. Kalajoen pääuoma on alaosaltaan Ylivieskaan asti välttävässä tilassa, keski- ja yläosa on luokiteltu voimakkaasti muutettuun, mutta silti välttävään saavutettavissa olevaan luokkaan. Vääräjoen ekologinen tila on edelleen tyydyttävä. Muista uomista Kuonanjoki on tyydyttävässä tilassa, ja voimakkaasti muutettu Kalajanjoki välttävässä tilassa myös suhteutettuna sen parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan.
Kalajoen vedenlaadussa on tapahtunut kehitystä parempaan 2000-luvun aikana, sillä esimerkiksi fosforipitoisuus on laskenut. Fosforin ja typen suuret pitoisuudet ilmentävät kuitenkin nykyiselläänkin korkeaa rehevyyttä. Myös ajoittainen happamuusriski heikentää vesien tilaa.
Kuormitusta maa-alueilta
Fosfori- ja typpikuormitus ovat voimakkaimmat rehevöitymisen aiheuttajat. Yleisesti ottaen rehevöityminen vähentää luonnon monimuotoisuutta niin elinympäristöjen kuin lajistonkin osalta sekä vesissä että rannoilla. Kalastajat kokevat rehevöitymisen muun muassa pyydysten limoittumisena. Luonnon ravinnehuuhtouman lisäksi kuormitusta Kalajokeen aiheutuu maataloudesta, taajamien jätevesistä, haja-asutusalueilta, turvetuotannosta ja metsätaloudesta.
Kalajoki kuljettaa huomattavan määrän kiintoainetta, joka heikentää veden laatua ja lisää sameutta. Mereen kulkeutuu Kalajokea pitkin valuma-alueelta vuosittain 17 850 tonnia kiintoainetta. Kiintoaineen runsaan määrän vuoksi joen pohja-alueet liettyvät, mistä on haittaa muun muassa ravuille. Kiintoaine myös heikentää monien kalojen mädin selviytymistä. Veden aiheuttama eroosio irrottaa kiintoainehiukkasia aina silloin kun vesi tulee kosketuksiin paljaan maan kanssa. Kiintoainekuormitusta aiheutuu muun muassa viettäviltä pelloilta tulvan aikana, ojituksista, kuivatuksista, metsämaan muokkauksesta ja turvetuotannosta. Kiintoaineen määrä jokivedessä vaihtelee merkittävästi virtaaman mukaan. Kalajoessa myös laajat ja pitkään kestäneet vesistöhankkeet ovat melko säännöllisesti lisänneet joen kiintoainepitoisuutta. Kalajoen veden väriarvo kertoo puolestaan humuksen ja raudan melko suuresta määrästä.
Virtaaman vaihtelun vaikutukset jokiluontoon riippuvat paljon ali- ja ylivirtaamajaksojen ajoittumisesta. Syksyn ja kevään tulvat kuljettavat runsaasti kiintoainetta, lietettä ja roskia, mutta talven tulvissa liikkuu lähinnä vesi. Toisaalta kesällä pitkään jatkuva alivirtaama johtaa veden laadun huononemiseen, sillä veden vaihtuvuus on silloin heikkoa.
Kalajoen monista vesistöjärjestelyistä huomattavimpia ovat olleet Kalajoen keskiosan perkaukset, Hautaperän tekoaltaan ja neljän voimalaitoksen rakentaminen.
Happamat sulfaattimaat ovat Suomessa länsi- ja lounaisrannikon valuma-alueiden erityispiirre. Nämä rikkipitoiset maakerrokset aiheuttavat vakavia haittoja vedenlaadulle, jos ne pääsevät hapettumaan ojituksen tai muun kaivuun yhteydessä. Happaman kuormituksen lisäksi syntyvä rikkihappo liuottaa maaperästä haitallisia metalleja.
Lue lisää: