Happamat sulfaattimaat

Kalajoen valuma-alueella esiintyy happamia sulfaattimaita eli niin sanottuja alunamaita, jotka aiheuttavat happokuormitusta vesistöön. Niitä esiintyy alueilla, jotka ovat entistä merenpohjaa. Usein tummina esiintyvät rikkipitoiset sulfidisedimentit ovat vaarattomia kunnes joutuvat tekemisiin ilman kanssa ja hapettuvat. Tällöin vapautuu rikkihappoa, joka puolestaan liuottaa maasta haitallisia metalleja. Koko Suomen mittakaavassa happamat sulfaatimaat ovatkin suurin metallipäästöjen lähde. Hapettuminen on yleensä seurausta pohjaveden pinnan laskusta esimerkiksi ojituksen seurauksena. Ongelmat korostuvat, jos kuivan kesän aikana pohjavesi laskee hyvin alas, ja maakerrokset pääsevät hapettumaan tavallista syvemmältä. Kuivuutta seuraavat sateet huuhtovat happamat ja myrkylliset yhdisteet vesistöihin, minkä näkyvin seuraus ovat kalakuolemat. Lyhytkestoisetkin happamuuspiikit voivat aiheuttaa vesistössä huomattavaa tuhoa, sillä voimakas happamuus voi tuhota esimerkiksi rapukannan sananmukaisesti jopa yhdessä yössä.

Happamat sulfaattimaat.

Happamat sulfaattimaat soveltuvat usein rakenteeltaan erinomaisesti viljelyyn. Monet happamien sulfaattimaiden riskialueet ovatkin tärkeitä maatalousmaita tai niille sijoittuu muita maankäyttömuotoja, joiden säilyminen on turvattava. Sulfaattimaiden kartoittaminen ja haittojen ehkäisy teknisillä toimenpiteillä onkin haasteena riskialueilla lähitulevaisuudessa.

Happamien sulfaattimaiden aiheuttamat ongelmat ovat Kalajoen vesistöalueella olleet harvinaisempia kuin monissa muissa Pohjanmaan joissa. Kalajoen pääuoman veden pH-arvo onkin yleensä hyvällä tasolla vaihdellen noin 6–7,5 välillä. Ajoittain pH on kuitenkin laskenut alle 5,5, jota pidetään rajana biologisille vaikutuksille, sillä sitä happamammissa olosuhteissa metallit ovat liukoisessa muodossa ja eliöille myrkyllisiä. Tutkimuksissa happamille sulfaattimaille kaivetuissa ojissa veden pH on laskenut jopa alle kolmeen.

Lyhyitä vesieliöille haitallisia happamuusjaksoja on Kalajoessakin ollut ilmeisesti useita kertoja vuosikymmenessä, eikä happamuudessa ole havaittu merkittävää kehitystä vuosina 1962–2010. Veden pH-luku voi korjaantua melko nopeasti, mutta esimerkiksi pohajeliöstössä happamuuden vaikutukset näkyvät pidempään. Ajoittainen happamoitumisriski on suurin sivuvesissä, Kalajoen pääuomassa ja Vääräjoella, mutta runsaasti raskasmetalleja sisältävät happamat vedet uhkaavat myös meren rannikkovesiä.

Happamuusriskialueiden kaivutöissä happamuus- ja metallikuormitusta pyritään ehkäisemään ja vähentämään. Esimerkiksi ojitushankkeissa riskialueilla sulfaattimaiden esiintyminen tulee selvittää suunnitteluvaiheessa. Tarvittavat toimenpiteet riippuvat muun muassa siitä, kuinka syvällä rikkipitoiset kerrokset sijaitsevat. Vedenpinnan liiallista laskua ojitusten yhteydessä voidaan estää pohja- ja settipadoilla sekä pohjakynnyksillä tai rajoittamalla kaivusyvyyttä. Lisäksi kaivumassoja voidaan neutraloida voimakkaasti happamuuskuormituksen ehkäisemiseksi tai massoja voidaan peittää hapettumisen hidastamiseksi. Viljelyalueilla säätösalaojitus mahdollistaa kuivatusolojen säädön, jolloin pohjaveden korkeuden laskua voidaan rajoittaa vaarantamatta tehokasta peruskuivatusta. Uoman vedenjohtokykyä voidaan parantaa ilman, että alivedenpinta laskee liian alas hyödyntämällä esimerkiksi erilaisia tasanteita ja muita luonnonmukaisen peruskuivatuksen keinoja. Peltojen pintakerroksen kalkitusta on käytetty jo pitkään liiallisen happamuuden viljelylle aihauttamien haittojen torjumiseksi. Happamat sulfaattimaat tulee huomoida kaikessa maankäytössä sekä muun muassa kaavoituksen kautta tapahtuvassa maankäytön ohjauksessa.

Lue lisää: 

Happamat sulfaattimaat oja.