vesienhoitoteema

Maatalouden vesiensuojelu

Maanviljelijät toteuttavat vesiensuojelutoimia pääasiassa osana maatalouden ympäristökorvausjärjestelmää (ent. ympäristötuki). Vesien tilaan myönteisesti vaikuttavia toimia ovat muun muassa peltojen valumavesien hallinta, ravinteiden tasapainoinen käyttö ja kierrättäminen sekä peltojen kasvipeitteisyys ja ympäristönhoitonurmet. Ympäristökorvaukseen liittyvillä toimenpiteillä voidaan myös edistää luonnon monimuotoisuutta.

Suomen maanviljelijöistä 90 % on sitoutunut ympäristötuen ehtojen mukaisten perustoimenpiteiden ja valinnaisten lisätoimenpiteiden toteuttamiseen. Osuus kattaa 95 % Suomen peltoalasta. Vapaaehtoisia erityistuen mukaisia toimenpiteitä on käytössä myös monilla tiloilla. Uusia vesiensuojelukeinoja kehitetään ja vanhoja päivitetään nykyisin jatkuvasti useissa hankkeissa. Vesiensuojelu on silti pitkäjänteistä työtä. Monet maatalouden vesiensuojelutyön konkreettiset tulokset alkavat näkyä pikku hiljaa useiden vuosien aikajänteellä. Tämä tuo haastetta uusien vesiensuojelukeinojen vaikuttavuuden arviointiin. Myönteistä kehitystä (esimerkiksi ravinnekuormituksen väheneminen) on kuitenkin jo tapahtunut monin paikoin.

Maataloudessa ravinteet pyritään ensisijaisesti pidättämään ja hyödyntämään pelloilla muun muassa huolehtimalla maan hyvästä rakenteesta, hyödyntämällä lietelantaa lannoituksessa ja ajoittamalla lannoittaminen oikein. Nämä toimet edistävät myös vesiensuojelua. Kiintoaineen ja siihen sitoutuneiden ravinteiden ja muiden vesistössä suurina määrinä haitallisten aineiden huuhtoutumisen vähentämiseksi on käytössä useita toimenpiteitä. Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys ja monivuotiset ympäristönhoitonurmet vähentävät eroosiota eli aineksen huuhtoutumista pelloilta vesistöön esimerkiksi kevättulvan mukana. Monivuotisia nurmia voidaan perustaa myös happamille sulfaattimaille. Lisäksi kasvillisuuden peittämät suojakaistat ja -vyöhykkeet ojien ja vesistöjen varsilla vähentävät suoraan vesistöön valumavesien mukana joutuvien ravinteiden määrää. Ympärivuotisesta kasvipeitteestä on hyötyä erityisesti kaltevilla pelloilla.

Maa-alueilta vesistöön valuvasta vedestä voidaan suodattaa kiintoainetta ja siihen sitoutuneita rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita perustamalla kosteikkoja. Kosteikko on puroon tai muuhun uomaan liittyvä alue, jossa veden virtaus hidastuu. Tavoitteena on, että osa veden kuljettamista ravinteista ja kiintoaineksesta laskeutuu kosteikon pohjaan, ja kosteikon alapuoliseen vesistöön laskee puhtaampi ja kirkkaampi vesi. Näin uoman liettyminen ja umpeenkasvukin vähenevät. Sekä kosteikoilla että tulvapelloilla ja -niityillä on merkitystä muun muassa sorsalintujen ja kahlaajien ruokailu- ja levähdyspaikkoina. Kosteikot tukevatkin riista- ja kalataloutta, ja tekevät jokimaisemasta monipuolisemman. Myös  pelto-ojien ja perattujen purojen kunnostamisessa voidaan pyrkiä menetelmiin, jotka vähentävät kuormitusta.

Ravinnetaselaskelmassa tarkastellaan typen, fosforin ja kaliumin kiertoa maatilalla esimerkiksi sato- ja lannoitustietojen perusteella. Laskelman avulla saadaan tietoa ravinnekierrossa hyödyntämättä jääneistä ravinteista, jotka ovat joko pidättyneet maaperään ja kasvien juuristoon tai huuhtoutuneet pois. Ravinnetaselaskelman paljastama mahdollinen hävikki merkitsee kuormitusriskiä vesistölle ja toisaalta taloudellista tappiota viljelijälle.

Lue lisää:

  YmpäristöAgro-hanke (ProAgria Oulu)

  TEHO Plus – Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen (ymparisto.fi)

  JÄRKI – Maatalouden vesiensuojelun ja luonnon monimuotoisuuden järkevää edistämistä (jarki.fi)

Ajankohtaista