Kalataloustarkkailu

Kalajoen vesistöalueella toteutetaan kalataloustarkkailu osana vesistön yhteistarkkailua, johon kuuluu myös muun muassa veden laadun seuranta. Valtiolla on Kalajoen keskiosan vesistöjärjestelyihin ja Reis-, Vuohto- ja Kiljanjärven säännöstelyyn liittyviä kalatalousvelvoitteita, jotka sovitetaan Kalajoen yhteistarkkailun rapu-, nahkiais- ja vaellussiikakannan tilan sekä koskialueiden kalaston ja poikastuotannon seurantaan.

Kalajoen edustan merialueen, pääuoman ja merkittävimpien järvien kalastusta, ravustusta ja saaliita selvitetään kalastustiedustelulla. Merialueen ja jokisuun kalastusta ja saaliita on selvitetty kolmen vuoden välein vuodesta 1995. Seuraavan kerran tiedusteluja lähetetään kaikille merialueen ja jokisuun kalastusluvan lunastaneille kalastajille vuosina 2013 ja 2016. Heitä on ollut 2000-luvulla keskimäärin 275 vuodessa. Pääuoman ja Reisjärven, Vuohtojärven sekä Kiljanjärven kalastusta ja saalista koskevia kalastustiedusteluja lähetetään luvan lunastaneille kalastajille seuraavan kerran vuosina 2014 ja 2017.

Rapukannan elpymistä selvitetään seuraavan kerran vuonna 2014 koeravustuksilla 20 kohteessa, joista puolet sijaitsevat Hamarin padon alapuolella ja puolet yläpuolella. Lisäksi kalastustiedustelujen yhteydessä selvitetään ravun pyynnin yleisyyttä ja saaliin määrää.

Nahkiaisen osalta seurataan kunnostusten vaikutusta nahkiaistoukkien selviytymiseen sekä saaliin määrää ja jokeen nousevan kannan kokoa. Lisäksi selvitetään toukille soveltuvien elinympäristöjen määrää ja laatua Alavieskan ja Niemelänkylän välillä sijaitsevien pengeralueiden kunnostuksien valmistuttua. Selvitykset tehdään kesällä 2013, 2015 ja 2017. 

Vaellussiikakannan seurantaan lukeutuu jokeen nousevan kannan koon ja rakenteen selvittäminen. Työ toteutetaan rysäpyyntinä seuraavan kerran vuosina 2013, 2015 ja 2017. Lisäksi tutkitaan kunnostusten vaikutusta poikastuotantoon haavimalla vakiokohteista siianpoikasia kevättulvan aikaan vuosina 2014, 2016 ja 2018.

Koskialueiden kalastoa kartoitetaan sähkökoekalastuksin vuosina 2014 ja 2017 neljällä Ylivieskan alapuolisella koskialueella. Lisäksi selvitetään kalaston koostumusta alueen säännöstellyissä järvissä. Vuonna 2013 tehdään verkkokoekalastuksia Iso-Juurikassa, Korpisessa, Settijärvellä ja Kuonanjärvellä. Vuonna 2014 vuorossa on Reis-, Vuohto- ja Kiljanjärven kalasto.

 

Kalajoen kalataloustarkkailun raportit:

  • Kalajoen kalataloustarkkailu vuonna 2020
  • Kalajoen kalataloustarkkailu vuonna 2019
  • Kalajoen kalataloustarkkailu vuonna 2018
  • Kalajoen kalataloustarkkailu vuonna 2016
  • Kalajoen kalataloustarkkailu vuonna 2015
  • Kalajoen kalataloustarkkailu vuonna 2014