DSCN1954

Kalajoen vesistön vaiheita

Elinkeinot ja rakentaminen

Kalajoki on kokenut monia muutoksia historian aikana. Joki on tavalla tai toisella palvellut monien elinkeinojen kehitystä alueella. Jokisuut ovat yleisestikin olleet kaupan, kalastuksen ja teollisuuden solmukohtia. Kalajoki oli paikallisille tärkeä lohijoki 1500-luvulta lähtien aina 1800-luvun lopulle. Ensimmäiset ravut istutettiin Kalajokeen 1893, ja vuosien saatossa ravusta kehittyi merkittävä pyyntikohde. Tervanpoltto lisäsi joen merkitystä liikenneväylänä 1600-luvulla. Tervanpolton yhä erottuvia jälkiä alueella ovat myös vanhojen tervahautojen pohjat. Sahateollisuus alkoi kehittyä 1800-luvun lopulla. Sahat sijoittuivat usein jokisuihin ja koskipaikkoihin, joissa oli hyvät uitto- ja rautatieyhteydet.

Lohen pyynti elinkeinona loppui Kalajoella käytännössä kokonaan 1900-luvulle tultaessa, kun metsäyhtiöt lunastivat itselleen lohenpyynnin vuokrausoikeudet. Tällöin tukinuitto lisääntyi voimakkaasti ja sen edistämiseksi perattiin koskia Kalajoessa, kuten tuolloin monessa muussakin joessa. Ravun pyynnin merkitys paikallisille kutistui puolestaan rapukantojen romahtaessa 1960-luvulla.

Rannikolla kalastus on ollut merkittävä elinkeino kautta aikojen, mistä todistavat Kalajoella rannikon kylien ja saarien vanhat kalastussatamat ja muut kalastajien tukikohdat. Vaellussiikasaaliit olivat vielä 1950-luvulla 45–70 tonnia, mutta vähenivät 1970-luvulle tultaessa 8–10 tonnin tasolle. Tämän on arveltu johtuneen vesistörakentamisesta.  Myös nahkiaisen taantuminen on yhdistetty vesistörakentamiseen ja perkauksiin, joiden takia koskien pohjan rakenne ja virtausolosuhteet ovat yksipuolistuneet, mikä on puolestaan heikentänyt virta-alueista riippuvaisten lajien lisääntymisalueiden määrää ja laatua. Nahkiaisen lisääntyminen on nykyisin mahdollista vain joen alajuoksulla, sillä voimalaitosrakentaminen estää vaeltavan nahkiaisen nousun yläjuoksulle.

Vaellussiika on tärkeä pyyntikohde Kalajoen edustan merialueella ja jokisuulla edelleen, vaikka saalis onkin pienentynyt. Kalajoki on yhä myös antoisa nahkiaisjoki, ja nahkiainen on joessa kalastaville jopa tärkein pyyntikohde. Kunnollisen rapusaaliin arvo voisi olla suurempi kuin joesta pyydettävän kalasaaliin arvo yhteensä, ja ravun palauttaminen onkin yksi keskeinen intressi myös kunnostustoimissa.

Maatalous on ollut Kalajokilaaksossa laaja-alaista. Yhtenäistä viljelymaata on voitu raivata jokilaakson hienojakoiseen maahan, ja lisäalaa on saatu kuivattamalla pieniä järviä. Maataloudella on yhä suuri merkitys. Tuotanto on suuntautunut pääasiassa rehunviljelyyn ja karjanhoitoon. Muutamia aikanaan merkittäviä voimanlähteitä, vanhoja tuulimyllyjä on säilynyt alueella näihin päiviin. Nykyisin Kalajokilaaksoon on suunnitteilla tai selvitysvaiheessa useita moderneja tuulivoimapuistoja uusiutuvan energian lähteeksi.

Rakennushankkeet palvelivat useita tavoitteita

Kalajoen yläjuoksun ensimmäinen vesistöjärjestely pantiin toimeen Reisjärvellä 1860-luvulla. Silloin Kalajanjärvi kuivatettiin, mikä tuottikin suhteellisen suuren lisäyksen Reisjärven peltoalaan. Kalajanjärven kuivatuksesta heinäniityksi ja edelleen pelloksi tuli Suomen suurin loppuun asti saatettu järven kuivatushanke. Myös muita järviä on kuivatettu maatalousmaaksi. Esimerkiksi Alavieskanjärven 380 hehtaarin vesialue kuivatettiin vuosina 1833-1958. Eräät jo kertaalleen kuivatetut järvet on vesitetty uudelleen, kuten Kuonanjärvi, Settijärvi ja Pidisjärvi.

Tulvasuojeluun ja voimatalouteen liittyvä perkaus, pengerrys, rakentaminen ja säännöstely aloitettiin 1900-luvun aikana. Ensimmäiset mittavat vesistöjärjestelyt tehtiin Kalajoella vuosina 1903–1910. Tällöin toteutettiin perkauksia pääasiassa tulvasuojelun tarpeita palvelevaa säännöstelyä varten Reisjärveltä aina jokisuulle ulottuneissa toimenpiteissä. Moni rakennushanke on kuitenkin palvellut useaa eri tarkoitusta kuten tulvasuojelua, maanviljelyä, voimataloutta ja virkistyskäyttöä.

 

Lähteinä: Aronsuu ja Wennman (2012), Lämsä (1995, 2006), Alajoki (2005)

 

Ajankohtaista