DSCN1954

Vesistökunnostusverkoston vuoden 2014 seminaari järjestettiin Iisalmessa

Suomen ympäristökeskuksen koordinoima vesistökunnostusverkosto järjesti Iisalmessa kaikille avoimen seminaarin 11.-12.6.2014. Tämän ja edellisten vuosien seminaareissa esiintyneen asiantuntija- ja hanketoimijajoukon esitykset sekä muu materiaali löytyvät vesistökunnostusverkoston sivustolta. Sivuston kautta voi myös tilata vesistökunnostusaiheisen uutiskirjeen. 

Vuoden 2014 seminaarin aiheet liittyivät järvikunnostuksen hyviin käytäntöihin Suomessa ja Euroopassa. Lisäksi kuultiin ajankohtaista asiaa vesistökunnostuksista ja korostettiin erilaisten yhteistyön muotojen tärkeyttä kunnostushankkeissa. Teemaryhmissä käsiteltiin valuma-alueen vaikutusta vesistön tilaan, pienvesien kunnostusta, hoitokalastusta sekä rakennettujen vesistöjen tilan parantamista. 

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston tavoitteena on vastata erilaisiin kunnostuksiin liittyviin tiedontarpeisiin, joita pienten ja hieman suurempienkin vesistöjen kunnostuksista kiinnostuneet kohtaavat. Verkoston yhteydenpitofoorumiksi kaavailtu sivusto on verrattain uusi, mutta sitä kehitetään jatkuvasti.

Ajankohtaista